Niin… se valokuvaaminen… Pakkohan se uusi kamera + vermeet oli sitten lopulta ostaa ;) On nyt sitten taas uusvanha harrastus kaiken muun lisäksi, ja uusi “tekosyy” olla päivittämättä tätä blogia.

Yönäkymä

… että näin se aika vaan menee. Ei oo edes tätä blogia ennättänyt päivittää :(

Arki rullaa tasaisen tappavasti. Aamulla töihin, iltapäivällä pois. Sitten poikien jutut silloin kun ovat täällä, muulloin sitten ajan vie kaikki muu touhu.

Otto aloitti Tikkurilan Judokoiden judoliikkarissa tammikuussa. On ekan kerran jälkeen kyllä viihtynyt tosi hyvin. Tatami on tullut jo tutuksi ja joka viikkoista liikkarikertaa odotetaan innolla. Ensi kerralla ollaan taas tatamilla yhtä aikaa. Jerellä on alakoulu loppumassa keväällä, nyt kerätään vielä innolla rahaa keväiseen leirikouluun. Luokka (tai ainakin osa siitä) matkustaa viikoksi Italiaan joten on jotain, mitä odottaa :)

MP-messut oli ja meni, mitään kovin kummallista ei tällä kertaa siellä mulle ollut. Mikäli Yamaha tulee keväällä vaihdettua, on seuraaja jo selvillä. Vääntöä lissee…

Liikkumiset on rajoittunut muiden menojen yms vuoksi pääasiassa ton crosstreinerin käyttöön. Hyvä että tuli hankittua, tulee edes sen avulla puhistua viikottain muutama kerta. Samalla tulee katottua tallennettuja ohjelmia… vielä ois reilut sata ohjelmaa katsomatta eli tallentava digiboxi on ollut vähän liiankin ahkeralla käytöllä :)

Viime aikoina on taas alkanut kiinnostaa valokuvaaminen. En olekaan pitkääään aikaan ollut kovin innostunut hommasta, varmaan tämä ympärillä ollut hässäkkä on vaikuttanut siihenkin mutta nyt ajattelin tehdä ryhtiliikkeen ja palata takaisin heilumaan kameran kanssa. Tosin kuvauskalusto on jo “aikansa elänyt” ja suorastaan vaatii päivittämistä. Sehän on tietty hyvä asia kun on tämä lamakin meillä kylässä… että nyt vaan eurot kulutukseen että saadaan potkittua lama takaisin sinne mistä tulikin :) No joo, digijärkkäreitä olen tutkiskellut ja ehkä jo löytänytkin sopivan “paketin”. Saa sitten nähdä tuleeko moista hommattua…

Että sellaista… ajokauden alkua nyt odotellaan :)

Tänään käytiin porukalla Kuusijärvellä kävelyllä. Järvi (vain onko se lampi?) oli jäässä ja jäällä oli luistelijoita yms. Uskallettiin sitten mekin mennä sinne poukkoilemaan… Hesarin uutisissa näköjään varoittelivat heikoista jäistä :)

Mitään kummempaa ei tänään ole tapahtunut. Eilen oltiin Piivin synttäreillä, herkuteltiin yms. Ode jäikin sinne sitten yöksi. Katottiin sitten The Dark Knight Jiin kanssa…

Sellasta… Huomenna palataan taas arkeen.

Nyt sitten siirrytään tässäkin blogissa vuoteen 2009 :)

Tammikuu on mennyt aika tiukasti töiden parissa. Liikunta on ollut satunnaista ja nytkin on jostain syystä oikeassa polvessa jotain ylimääräistä (=turvotusta) joten eipä uskalla kauheasti lähteä jalkaa rasittamaan. Raahallisesti… Onneksi on kuitenkin tullut vähän liikuttua niin ei oo päässyt ihan rapakuntoon.

Huomenna mennään poikien kanssan Piivin synttäreitä juhlimaan :) Siellä sitä on sitten herkkuja pöydät täynnä. Sen verran itsekin osallistun kekkereiden järjestelyyn että leivoin Piivin herkkupöytään Marianne-kuivakakun. Voin taata että on hyvää… tosin ulkoasu ei yllä ihan samalle tasolle kuin tuolla linkin takana :) Aamulla pitäisi väkertää Odelle maidottomia karjalanpiirakoita. Homma hoituu siten, että teen tattarijauhoista ja vedestä taikinan josta sitten teen kuoret. Puuron teen kaurajuomaan, puuron maku vastaa kyllä tosin hyvin ihan maitoon tehtyä puuroa joten noista piirakoista tulee oikeasti hyviä, ainakin Oden mielestä :) Ja herkuksi nuorimmalle haetaan Lidl:stä toffeeta…

Sellasta… jos lähtis kuorruttamaan kakun.

Juuh… tässä viimonen merkintä vuodelle 2008. Mitä vuoden varrella tapahtuikaan… laihtumista, muuttoja, uusi työ, kiireinen syksy, muutama flunssa, Oden touhut ja Jeren hurrrja kasvaminen :) Kai sitä muutakin tapahtui, niistä voisi heti alkuvuodesta kirjoittaa jonkinmoisen eepoksen…

Sain sitten vaihteeksi flunssan… nyt pitää vaan rauhassa parannella, tulee ainakin “pakollinen” lepotauko. Prkl…

No niin, niinhän siinä sitten kävi että joka ilta on kiskaistava “lenkki” tolla laitteella… Pitäis malttaa pitää yksi välipäivä :) Viikonloppuna taitaa ollakin niin paljun menoja ettei silloin ennätä “reenaamaan” joten siinähän sekin sitten hoituu.

Vielä yksi työpäivä ja sitten viikonloppu… mukavaa :)

Tänään oli jossain välissä ajatus että menisin lenkille. Sitten kun alkoi tulla ilta, iski “laiskuus” ja kuittasin lenkin reilun tunnin Crosstrainer treenillä. Peruskuntoa, peruskuntoa,… Jos huomenna ennättäis piipahtaa uimassa.

Kävin tänään tutustumassa myös erääseen kuntosaliin. Kovasti houkuttelivat jäseneksi mutta 44 euron kk-maksu (norm. 58 euroa mutta työnantajan tuella saisi siis vähän alennusta) ei juurikaan houkuta etenkin kun joka toinen viikko käynnit jäisivät tekemättä. Noh, sain mä viikon tutustumiskortin jolla voi käydä testaamassa toimintaa. Toivottavasti en jää “koukkuun”.

Ja piipahdin mä sairaalallakin! Piivi soitteli illalla että Ode sai vähän ei-toivottuja ruoka-aineita joten tuli herralle lähtö sairaalaan ambulanssilla. Mä sitten perässä sinne… onneksi tällä(kin) kertaa selvittiin vähällä!!!

Että sellasta…

No niin, tässä onkin mennyt jo tovi vähällä liikkumisella. Viime viikon oli pojat täällä ja itselläni vähän “flunssainen” olo pitkin viikkoa joten lähes kaikki liikkuminen jäi haaveeksi. Nyt taas on otettava itseä niskasta kiinni ja laitettava kroppa liikkeelle.

Kävin perjantaina ostamassa Tikkurilan Intersportista Crosstrainerin. Tänään sitten toivat sen mulle kotiin kasattuna ja pitihän se illalla sitten kokeilla sitä :) Tunnin treeni ja hyvältä tuntuu. Pointtina hankinnalle oli se, että kun pojat on täällä niin silloin ei aika riitä liikkumiseen siinä määrin kuin pitäisi joten yritetään nyt sitten kuntoilla kotikonstein. Käytännössä vaihtoehtoina oli juoksumatto, kuntopyörä, soutulaite tai crosstrainer. Päädyin tohon viimeiseen… uskottelin itselleni että se olisi monipuolisin noista vaihtoehdoista. Ja aikasempi kokemus kuntosalilta puolsi tuota päätöstä :)

Mitäs muuta… Ode käytettiin tänään Lääkärikeskus Mehiläisessä. Jätkä oli kuin kotonaan, sen verran on kokemusta ko. paikasta. Kaikki oli tällä kertaa kunnossa joten päästiin säikähdyksellä… ja 151 euroa kevyemmällä kukkarolla :(

Ja vielä kehuja Tikkurilan Intersportille. Aivan loistavaa ja asiantuntevaa palvelua, suuret kiitokset! Tässä siis kauppa jota suosittelen muillekin.

… tänään sitten lounaaksi syötiin Amican salaattia :)

Liikunnassa välipäivä, samoin huomenna. Sunnuntaiksi Piivi lupasi isänpäivälahjaksi mulle lastenhoitoapua lenkin ajaksi :)

« Previous Articles    
Pikkasen Asko… is based on WordPress platform, RSS tech , RSS comments design by Gx3.